Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. heinäkuuta 2013

Penkki terassille

Loma on ihanaa aikaa myös siksi, että kerkeää puuhasteleen kotiin kaikkea, mistä on koko talven haaveillut. Mulla kyllä yleensä se haaveiluaika kestää useammankin talven yli, kuten tämän pitkän penkin tekeminen terassille. Terassimme on todella pieni ja istumapaikkoja on ollut liian vähän, kun vierailijoita on piipahtanut aurinkoisina iltoina. Vihdoin ja viimein saatiin helpotusta tähän.



Euroakaan ei periaatteessa mennyt penkin tekemiseen. Kaikki puut ovat mökiltä jääneitä jämäpuita ja itse asiassa penkki tehtiinkin mökillä. Sieltä löytyi kaikki tarvittavat vermeet. Valkoista maalia löysin sitten kotiutuessa omista kaapeista. Eihän se ihan tähän käyttöön ollut tarkoitettu, mutta mulle kelpaa oikein mainiosti.


Jä näin se valmistui. Mitat oli valmiina, kun mökiltä lähdettiin puutavaraa metsästämään. Suunnitelmaa penkin mallista ei vielä siinä vaiheessa ollut ja siinä sitä olikin pähkäilemistä, kun hästäämässä olivat minä, mieheni ja appiukko. Vähän katseltiin kuvia etukäteen ja rakennettaessa sävellettiin. Sopu säilyi :). Penkin leveys on 150 cm, syvyys 40 cm ja korkeus 44 cm.


Päälyosaan tuli kaksi lankkua, en nyt muista tarkkaan, mitä oli, mutta paksuus 4 cm ja leveys 19,2 cm. Jalat tehtiin kakkoskolmosesta ja välipuut  kakkoskakkosesta. (Huomatkaa hieno asiantuntemukseni puutavarassa.) Näin saatiin penkille ihan sattumalta enemmän särmää ja näyttävyyttä. Rakentamisessa toimin lähinnä työnjohdollisissa tehtävissä ja maalausurakka jäikin minun hoidettavakseni.


Pariin kertaan piti penkki maalata. Ja jottei nyt liian helpolla päästäisi, päätettiin vielä paklata ruuvien kolot ja maalata kolmannen kerran päälle. Voisko sanoa, että joskus vähän turhankin tarkkaa. No, nyt on penkki terassilla. Pitää testata, miltä se viini maistuu siinä!