sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Paistettu poron ulkofilee

Poro on ehdottomasti paras ruokaostos pitkään aikaan! Niinpä se päätyi jälleen kerran lautaselle, tällä erää ulkofileen muodossa. Kaveriksi tehtiin valkosipuliperunat, paistettua porkkanaa ja punajuurta sekä punaviinikastiketta. Ei ihan täydellinen suoritus, mutta kyllä kelpasi. Varsinkin punaviinikastikkeessa olisi ollut parantamisen varaan, se täytyy muistaa ensi kerralla ja hioa vähän ohjetta.

Poron paistettua ulkofilettä
2 ulkofilettä (á n. 140 g)
Voita ja öljyä paistamiseen
suolaa ja mustapippuria

Paista fileet pannulla 2 minuuttia kummaltakin puolelta. Suolaa ja pippuroi ja siirrä folioon. Kaada paistinliemet punaviinikastikkeeseen. Paista foliokääreen sisässä olevia fileitä muutama minuutti 200-asteisessa uunissa halutusta kypsyydestä riippuen. Me paistettiin aluksi vain 1 minuutti per puoli, mikä oli mielestäni liian lyhyt aika.

Paistetut porkkanat ja punajuuret
5 porkkanaa
3 punajuurta
suolaa ja mustapippuria
kuivattua rakuunaa
kuivattua persiljaa

Kuori ja halkaise porkkanat. Asettele uunivadille halkaistu puoli ylöspäin. Kuori ja leikkaa punajuuret lohkoiksi ja asettele samaan uunivuokaan (omalle osiolle) halkaistu puoli ylöspäin. Lisää kumpienkin juuresten päälle suolaa ja mustapippuria. Porkkanoiden päälle mausteeksi kuivattua rakuunaa, punajuurille kuivattua persiljaa.

Punaviinikastike
3 dl lihalientä
1 sipuli
1,5 dl punaviiniä
1 rkl sokeria
tuoretta rosmariinia
tuoretta timjamia
vasikanfondia
tummaa Maizenaa

Valmista/lämmitä lihaliemi kattilassa. Lisää joukkoon punaviini, silputtu sipuli, sokeri, rosmariini ja timjami. Anna kiehua hiljalleen ainakin 20 minuuttia. Mitä pidempään, sen parempaa. Siivilöi liemi puhtaaseen kattilaan ja suurusta tarvittaessa Maizenalla. Lopuksi lisää kastikkeeseen poron paistoliemi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa vasikanfondia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti