lauantai 2. maaliskuuta 2013

Neljän tähden illallinen

Ensimmäinen ilta (eli meikäläisen vetovastuu) meni täydellisesti putkeen. Ihan itekin yllätyin, miten loistavasti kaikki sapuskat onnistuivat. Lapin akan menu muotoutui lopulta seuraavanlaiseksi:

Lapin jänkhällä rakkauvella koottu alkuruoka. Kermaisessa liemessä äijän kaatamaa ja kylmäsavussa kypsyttämää poroa. Lisukkeena ämmin leipomaa ruisleipää miedosti valkosipulilla höystettynä. Makuhermoja herättelee poron kyynel ja keiton kyytipoikana punaista tunturijuomaa.

Keminmaan ruhtinaan pyydystämä merellinen pääruoka. Kevyesti savustettua lohta tuoreiden kasvisten kera sekä uunissa kypsytettyä Rosamunda- perunaa jokiraputäytteellä. Kurkun kostukkeena valkoviiniä Väyrysen tilalta.

Saamelaisnoidan taikoma taivaallinen jälkiruoka. Salaperäisesti valmistettua leipäjuustoa ja mysteerisesti kerättyjä lakkahilloja kuohukermassa kuumennettuna. Loppusilauksena koskien kuohuvat.

Ja mitä ne sitten oikeasti pitivät sisällään. Iltahan alkoi sillä, että olin tehnyt jokaisesta ruokalajista oman lappusen, jonka jokainen vieras luki ennen ruokaa. Makuhermot tosiaan heräteltiin poron kyyneleellä eli jääkylmällä kossulla, jossa oli yksi puolukka. Eihän se mitään herkkua ollut, mutta teemaan erittäin sopiva. Alkuruokana oli pitkäaikainen suosikkini savuporokeitto, jonka ohjeet löytyvätkin jo täältä.

Pääruualle tein täytettyjä uuniperunoita. Jokirapujen sijaan käytin kylläkin katkarapuja, mutta lopputulos oli siitäkin huolimatta aivan loistava. Lisäksi tein savukalasalaattia. Tämä oli hyvä vaihtoehto, koska alku- ja jälkiruoka olivat tuhteja runsaan kerman vuoksi, niin pääruoka sai olla hieman kevyempi. Valkoviinin hankin Keminmaan kuuluisuuden, Paavo Väyrysen tilalta. Pelkäsin viinin olevan makeaa, mutta sehän sopikin erittäin hyvin meren elävien kanssa.

Savustuspussia, jota aikaisemmin funtsailin, kävin testaamassa ennen sapuskointia ystävieni luona, mutta tulin siihen tulokseen, että se vaihtoehto saa jäädä. Makutulos oli mitä maukkain, mutta savunhaju kämpässä oli kestänyt useamman päivän. Sori kaiffarit!!! Silloin suolasin lohen fariinisokeri-merisuola seoksella (sokeria 1 dl, suolaa 2 dl) pari tuntia. Pyyhin seoksen pois ja kuivaasin talouspaperilla kalan kuivaksi. Nakkasin sitten kalan pussiin ja pussin ohjeiden mukaisesti uuniin. Aivan loistava lopputulos, mutta sisätiloissa en sitä toista kertaa tee. Kesällä grilliin!

Jälkiruoaksi perinteistä herrojen herkkua eli leipäjuustoa ja lakkahilloja. Kokonaisia lakkoja ei tuntunut saavan mistään, joten piti mennä hillolla. Mums! Kuvia laitan heti, kunhan saan ruokavierailta niitä. Ihanasti toivat järkkärinsä mukana, kun oma kamerani on hieman surkea. Ehkä vika voi olla käyttäjässäkin... Aivan loistokkaan mahtava ilta! Mielenkiinnolla ja ilolla odotan seuraavia etappeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti