tiistai 9. heinäkuuta 2013

Savulohikeitto


Mökkireissun seurauksena jäänyt Perämeren savulohi päätyi tänään keitoksi. En ole eläissäni tehnyt itse kalakeittoa, joten senkin suhteen on nyt neitsyys mennyt. Lähes kaikki tarvittava löytyi jääkaapin uumenista sekä omalta kasvimaalta. Ainoastaan tilli piti hakea lähimmästä Citymarketista, mutta nyt sekin on päätynyt takapihan yrttipenkkiin.


2 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
8 dl vettä
1 kalaliemikuutio
5 perunaa
2 porkkanaa
200 g lämminsavulohta
½ pkt Koskenlaskija -sulatejuustoa
1 rkl sitruunamehua
1/4 dl tilliä
1/4 dl ruohosipulia
pippuria 
suolaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori myös porkkanat ja perunat ja leikkaa ne lohkoiksi. Kuumenna rypsiöljyä kattilassa ja kuullota sipuleita hetki. Lisää vesi ja kalaliemikuutio ja anna lämmitä, kunnes vesi kiehuu. Lisää kuutioidut perunat ja porkkanat ja keitä n. 10 min kiehuvassa liemessä. Leikkaa sulatejuusto pieniksi kuutioiksi ja lisää keittoon. Keitä muutama minuutti niin, että sulatejuustokuutiot sulavat, sitten levyn voi ottaa pois päältä. Lisää savulohi paloina keittoon. Mausta pippurilla ja sitruunamehulla. Lisää tarvittaessa suolaa ja lopuksi tilliruohosipulisilppu keiton päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti